John Lawton


BACK TO JOHN
LAWTON DISCOGRAPHY


JOHN LAWTON - MIES JA ��NI

Vuonna 1946 syntynyt John Lawton on pitk�n linjan brittimuusikko joka on laulanut ja soittanut ammatikseen 60-luvun puolesta v�list� l�htien. Yli nelj�kymment�vuotisen uransa aikana h�n on esiintynyt yli 60:ll� levyll� ja useissa eri yhtyeiss�, joista tunnetuimmat ovat 70-luvun alussa meill� Suomessa huippusuosiossa ollut brittil�inen Uriah Heep ja vuosien varrella kulttimaineeseen noussut saksalainen Lucifer's Friend.

Lawtonin musiikkiura k�ynnistyi toden teolla v. 1969 kun h�n liittyi Newcastlelaiseen Stonewall-yhtyeeseen ja l�hti heid�n kanssaan monien muiden brittib�ndien lailla The Beatlesin jalanj�lki� seuraten Saksaan Hampurin klubeille soittamaan. Muu yhtye palasi aikanaan maitojunalla takaisin mutta John j�i Saksaan asettuen asumaan sinne lopulta kuudeksi vuodeksi.

H�nen ensimm�inen levytyksens� oli lp Asterix (1970). Levyll� soittaneesta kokoonpanosta muotoutui my�hemmin Lucifer's Friend jonka laulajana h�n toimi 70-luvulla levyill� Lucifer's Friend (1970), When Groupies Killed the Blues (1972), I�m Just A Rock�n�Roll Singer (1973), Banquet (1974) ja Mind Exploding (1976). LF ei vuoden 1972 j�lkeen tehnyt ollenkaan keikkoja vaan keskittyi vain levyjen tekemiseen. T�m� oli mahdollista koska kaikki soittajat ansaitsivat elantonsa muista projekteista.

Lawtonin leip�ty� oli 12-henkinen Les Humphries Singers- showkokoonpano. H�n lauloi ryhm�n vuosien 1971 - 1976 aikana levytetyill� monilla albumeilla. Ryhm� oli Keski-Euroopassa eritt�in suosittu saaden useita kultalevyj� ja esiintyi mm. v. 1976 Saksan edustajana Eurovision laulukilpailujen loppukilpailussa (saavutus jota Lawton ei nyky��n ymm�rrett�vist� syist� pid� yhten� t�rkeimmist�).

Vuonna 1973 h�nelt� kysyttiin kiinnostusta liittym��n Deep Purpleen Ian Gillanin tilalle mutta Les Humphriesin kanssa tekem�ns� sopimuksen takia Lawton ei olisi pystynyt ottamaan tarjousta vastaan vaikka h�net oli valittukin joten h'n joutui kielt�ytym��n kutsuta. Lawtonin maine laulajana oli kuitenkin kantautunut laajemmallekin h�nen mm. osallistuttua Roger Gloverin ideoimaan projektiin The Butterfly Ball (1974) ja loppuvuodesta 1976 h�n sai tarjouksen siirty� Uriah Heepin muutama kuukausi aiemmin erotetun alkuper�isen vokalistin David Byronin seuraajaksi. T�ll� kertaa ei ollut en�� sopimusesteit� ja niinp� Lawton otti vastaan tarjouksen. Yhtyeen seuraava levy oli lauluosuuksia vaille valmis ja John meni aika lailla kylmilt��n studioon nauhoittamaan oman osuutensa.

Lawton oli Uriah Heepin laulajana v�h�n yli kolme vuotta ja oli mukana studiolevyill� Firefly, Innocent Victim (molemmat 1977) ja Fallen Angel (1978). Lis�ksi julkaistiin j�lkik�teen v. 1986 viimeisell� yhteisell� kiertueella nauhoitettu tupla-lp Live In Europe 1979. Syy siihen miksi Lawton loppuvuodesta 1979 j�tti Heepin oli erimielisyydet yhtyeen sis�ll� - l�hinn� h�nen ja yhtyeen johtajan Ken Hensleyn v�lill�.

Piakkoin eron j�lkeen h�n julkaisi ensimm�isen varsinaisen soololevyns� Hardbeat (1980) jonka soittajista oli suurin osa Lucifer's Friendin j�seni�. Vaikka nimikappale muodostuikin pieneksi hitiksi ei levy kokonaisuudessa menestynyt mainittavasti ja kohta olikin j�lleen uuden Lucifer's Friend -levyn aika: Mean Machine ilmestyi v. 1981.

Seuraavien kymmenen vuoden aikana Lawton jatkoi samoja hommia mit� oli tehnyt ennen Heep-aikaansa: laulaen erin�isiss� studiosessioissa ja projekteissa sek� tehden tv- ja radiomainoksia. 90-luvun vaihteessa h�n jopa lopetti laulamisen joksikin aikaa ja siirtyi muille aloille mutta 1990-luvun puoliv�liss� h�n palasi takaisin musiikin pariin kooten oman b�ndin joka sai nimekseen GunHill. Lawton aloitti yhtyeen kanssa kiert�en Englantia soittaen pubeissa ja pieniss� klubeissa etup��ss� coverversioita rock- ja bluesklassikoista.

Kev��ll� 1995 kun Uriah Heepin laulaja Bernie Shaw'lla oli ongelmia ��nens� kanssa, pyysi kitaristi Mick Box Lawtonia b�ndiin v�liaikaiseksi laulajaksi Etel�-Afrikan kiertueelle. John n�htiin siten taas 16:n vuoden j�lkeen Heepin keulahahmona paitsi Etel�-Afrikassa my�s parilla keikalla Euroopassa kunnes Shaw sai hoidettua ��nens� kuntoon ja palasi yhtyeeseen.

Samana vuonna ilmestyi my�s toistaiseksi viimeisin Lucifer's Friend albumi Sumo Grip mutta GunHill oli t�st� eteenp�in Lawtonin p��ty�. Ensimm�inen levyjulkaisu oli alkujaan omakustannekasetti One Over The Eight (1996) ja ensimm�inen varsinainen albumi Nightheat (1997). V. 2000 ilmestynyt Live In Germany 1999 j�i b�ndin viimeiseksi tuotokseksi kun Lawton p��tti taas ryhty� levytt�m��n omalla nimell��n. Still Paying My Dues ... (2000) oli nimelt��n ensimm�inen soololevy kahteenkymmeneen vuoteen ja sis�lsi aiemmista yhtyeist� ja sooloista poiketen enemm�n bluesvoittoista materiaalia.

Viime vuodet ovat poikineet enemm�nkin yhteisty�t� entisten soittokaverien kanssa kun vanhat erimielisyydet haudattuaan Lawton esiintyi yhdess� Ken Hensleyn kanssa kev��ll� 2000 Lontoossa HeepVention 2000 -fanitapaamisessa. Konsetti nauhoitettiin ja julkaistiin seuraavana vuonna nimell� The Return ja Hensley/Lawton Band teki my�s lyhyen kiertueen kev��ll� 2001. T�m�n kiertueen yhdest� konsertista julkaistiin VHS-video Salisbury Live. Saman vuoden joulukuussa Lawton oli - yhdess� Hensleyn kanssa - vierailevana solistina mukana seuraavassa Heep-fanitapaamisessa nimelt��n The Magician's Birthday Party josta ilmestyi sek� livealbumi ett� -video.

Kyseisess� tapahtumassa Lawton my�s soitti akustisen duo-keikan yhtyeens� basistin Steve Dunningin kanssa ja t�m�n esityksen suosio poiki kes�ll� 2002 julkaistun Steppin' It Up duolevyn jolla kuullaan akustisia versioita vanhoista Uriah Heepin ja Lucifer's Friendin sek� Lawtonin soolouran kappaleista. Loppuvuodesta ilmestyi my�s nimell� The Lawton/Dunning Project Lontoossa nauhoitettu livecd ja -dvd One More Night jolla kuullaan koko b�ndin kanssa esitettyj� versioita Steppin' It Up -levyn kappaleista.

N�iden uudelleenl�mmittelyjen j�lkeen olikin sitten jo aika uudelle levylle ja kes�ll� 2003 julkaistiin taas vaihteeksi The John Lawton Band -nimell� kokonaan uutta materiaalia sis�lt�v� studioalbumi Sting In The Tale. Lawton oli my�s j�lleen vierailijana jo vuosittaiseksi tapahtumaksi muodostuneessa The Magician's Birthday Party konsertissa joka julkaistiin nimell� Magic Night. Seuraavana vuonna ilmestyi live-dvd Shaking The Tale jonka j�lkeen John vet�ytyi v�h�ksi aikaa taas musiikintekemisen ja esitt�misen parista.

Kes�ll� 2006 h�n taas aktivoitui kooten uuden yhtyeen entisen Focus -yhtyeen kitaristin Jan Dumeen kanssa. Yhtyeen muut j�senet ovat brasilialaisia, t�m� kokoonpano sai ensin nimekseen On The Rocks mutta koska k�vi ilmi ett� sen niminen yhtye on jo olemassa, otettiin k�ytt��n lyhenne OTR. Ryhm�n esikoisalbumi Mamonama julkaistiin lokakuussa 2008. Merkillepantavaa on ett� levyn julkaisi ahvenanmaalainen levy-yhti� Lion Music.

Lis�ksi Lawton ryhtyi taas yhteisty�h�n Ken Hensleyn kanssa ja on mukana yhdell� kappaleella h�nen v. 2007 kev��ll� julkaistulla Blood On The Highway levyll��n. Lis�ksi on ollut vierailevana solistina mukana silloin t�ll�in Hensleyn Live Fire -yhtyeen konserteissa.

Syyskuussa 2008 Lawton esiintyi Heepvention2008-tapahtumassa Espanjassa yhteiskonsertissa kolmen muun entisen Uriah Heepin j�senen: Hensleyn, rumpali Lee Kerslaken ja basisti Paul Newtonin kanssa. T�m� yhteisty� sai jatkoa seuraavana vuonna Suomessa Salossa j�rjestetyss� Easy Livin' In Salo -tapahtumassa.

N�iden t�ss� mainittujen t�rkeimpien levytysten lis�ksi Lawton on ollut vierailemassa useiden muidenkin artistien ja yhtyeiden levyill� jotka on listattuina Diskografia-sivulla.

Viime vuosina Lawtonin toiminta on keskittynyt enemm�n tv-puolelle ja l�hinn� Bulgariaan miss� h�n on tehnyt matkailuohjelmia jo muutaman vuoden ja lis�ksi h�n n�ytteli yht� p��osaa elokuvassa Love.Net. Kev��ll� 2012 h�n julkaisi nelj�n vuoden tauon j�lkeen uuden levyn kun Diana Express -yhtyeen kanssa tehty levy Power Of Mind julkaistiin.


Back to top