![]()
|
![]() KEN HENSLEY & CRAZY WORLD Lataa juliste täältä JPG / PDF Youtube-videoita keikalta: Free Me / Wise Man / Longer Shadows / Cold Autumn Sunday / July Morning 1 / July Morning 2 / The Wizard / Easy Livin' / Lady In Black Ken Hensley saapuu taas suomalaisten fanien iloksi esiintymään Helsinkiin Virgin Oiliin 5. tammikuuta. Tällä kertaa luvassa on todella ainutlaatuinen ilta sillä Hensleyn oman akustisen soolokonsertin lisäksi hän nousee lavalle yhdessä suomalaisen allstar-kokoonpanon Crazy Worldin kanssa. Kuten aiemmillakin Suomen vierailuilla odotettavissa on läpileikkaus Hensleyn urasta aina vanhoista hänen säveltämistään Uriah Heepin hiteistä soolouran parhaimpiin paloihin sekä uusiin vielä julkaisemattomiin kappaleisiin tulevalta albumilla. Liput maksavat ennakkoon ostettuna 15 EUR ja niitä saa Tiketistä ja Lippupalvelusta. Ken Hensley oli Uriah Heepin kosketinsoittaja/kitaristi/laulaja, pääasiallinen säveltäjä ja musiikillinen johtaja kunnes v. 1980 lähti yhtyeestä. Hänen käsialaansa olivat kaikki yhtyeen tunnetuimmat kappaleet kuten Easy Livin', The Wizard, Stealin', Look At Yourself ja Lady In Black joista kaksi viimeistä hän itse myös lauloi. Lyhyen soolouran ja vierailun amerikkalaisessa Blackfoot-yhtyeessä jälkeen Hensley lopetti musiikin tekemisen yli kymmeneksi vuodeksi kunnes taas aktivoitui 1990-luvun lopulla ja on sen jälkeen julkaissut useita albumeita ja vieraillut Suomessakin useaan otteeseen 2000-luvun aikana. Viimeisin levyjulkaisu on oman yhtyeen Live Firen kanssa tehty albumi Faster joka ilmestyi toukokuussa 2011 ja seuraava soololevy Love And Other Mysteries julkaistaan jo alkuvuodesta 2012. Crazy Worldin jäsenet ovat kaikki muista yhteyksistä tunnettuja kotimaisia huippumuusikoita. Mika Järvinen on tuttu Five Fifteenistä ja on tehnyt yhteistyötä Hensleyn kanssa jo useasti aiemmin, Anssi Nykänen taas on maamme kysytyimpiä sessiomuusikoita ja soittanut suurinpiirtein jokaisen vähänkin merkittävän kotimaisen artistin kanssa, Lauri Porra soittaa nykyään Stratovarius-yhtyeen riveissä, Esa Kotilainen on tunnettu jo 1970-luvulta Wigwamin riveistä ja Timo Kämäräinen tuli aikoinaan tunnetuksi Ismo Alanko Säätiön kitaristina. Ryhmä aloitti aikoinaan lähinnä Led Zeppelin -covereiden parissa mutta on sittemmin laajentanut ohjelmistoa, Ainokainen tähän mennessä julkaistu albumi Crazy World koostui yhtä kappaletta lukuunottamatta omasta materiaalista, jatkoa levytyksille on odotettavissa vuoden 2012 puolella.
|
CRAZY WORLD
|